Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Nykysuomen sanakirjan mukaan ”valtio on ihmisten muodostama yhdyskunta, joka käyttää pysyvää valtaa määrätyllä alueella.”
Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta valtio tavallisesti määritellään vuonna 1933 solmitun Montevideon sopimuksen mukaisesti. Sopimuksen ensimmäisen artiklan mukaan maan tulee täyttää neljä kriteeriä ollakseen kansainvälisen oikeuden oikeustoimija valtiona:
1. pysyvä väestö2. rajattu alue3. hallitus4. kyky solmia suhteita muiden valtioiden kanssa.
Usein on kuitenkin vaikea sanoa, milloin tietyllä alueella valtaa käyttävistä ihmisistä muodostuu maan ja kansakunnan lisäksi myös itsenäinen valtio. Monet kiistanalaisista ja kehittyvistä valtioista täyttävät vain osan Montevideon sopimuksen kriteereistä.
Tällä hetkelläkin maailmassa on useita itsenäisiksi valtioksi julistautuneita alueita, joiden asemaa ei kuitenkaan ole tunnustettu. Somalimaa esimerkiksi julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, mutta kukaan ei ole tunnustanut sitä. Lisäksi on useita valtioita, joiden aseman on tunnustanut vain pieni osa kansainvälistä yhteisöä. Kiinan tasavalta (Taiwan) julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1912, mutta Kiinan kansantasavallan vaatiman ’yhden Kiinan politiikan’ vuoksi Kiinan tasavallan tunnustaa nykyään enää noin 20 valtiota. Näiden tunnustamattomien valtioiden etua valvoo kansainvälinen järjestö Unrepresented Nations and Peoples Organization.
Valtion aseman saavuttaminen edellyttää siis muiden valtioiden hyväksyntää. Valtion tunnustamiseen vaikuttavat sekä oikeudelliset että poliittiset syyt. Erityisesti kylmän sodan aikana valtiot kieltäytyivät poliittisista syistä tunnustamasta toiseen blokkiin kuuluvien uusien valtioiden asemaa, vaikka kansainvälisen oikeuden näkökulmasta niiden asema olisi ollut perusteltavissa.
Käytännössä tunnustaminen voi tarkoittaa virallisen päätöksen tekemistä valtion tunnustamisesta, edustuston avaamista tai kansainvälisen sopimuksen solmimista. Valtion aseman tunnustaminen voi tapahtua myös epävirallisesti. Jos valtio on äänestänyt itsenäistyneen valtion jäsenhakemuksen puolesta YK:ssa, tämän on katsottu merkitsevän tosiallista tunnustamista, vaikka valtioiden välillä ei olisikaan diplomaattisuhteita.
Lopullisen vahvistuksen valtio saa asemastaan tullessaan hyväksytyksi Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioksi. YK:n peruskirjan 4. artiklan mukaan ”Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenyys on avoin kaikille rauhaa rakastaville valtioille, jotka hyväksyvät tämän peruskirjan sisältämät velvoitukset ja jotka järjestön harkinnan mukaan pystyvät ja ovat halukkaat täyttämään ne.”
Valtion jäsenhakemusta käsitellään sekä turvallisuusneuvostossa että yleiskokouksessa. Turvallisuusneuvoston jokaisen viiden pysyvän jäsenen täytyy tukea valtion jäsenhakemusta sekä vähintään yhdeksän muun jäsenen 15 neuvoston kiertävästä jäsenestä. Turvallisuusneuvoston hyväksynnän jälkeen asian ratkaisee yleiskokous, jossa hakijavaltion pitää saada kaksi kolmasosaa jäsenmaista jäsenyytensä puolelle.