Kun ajattelen demokratiaa, kansanvaltaa, mitä minä ajattelen?

Ajattelen synnytyslaitoksia, joissa jokaista synnyttävää äitiä kohdellaan samalla tavalla; ajattelen kouluja, jossa jokainen lapsi oppii lukemaan ja lopulta tietää, että olemme kaikki osa tätä samaa yhteiskuntaa. Ajattelen myös kirjastoja, joihin jokainen voi mennä ja etsiä tietoa.

Toki minä ajattelen myös eduskuntaa, puolueita ja vaaleja.

Demokratiaa eivät kuitenkaan tee instituutiot itsessään vaan ihmiset. Perimiltään demokratia on henkeä: ajattelutapa, asenne ja ilma ihmisten välissä.

Demokratia on uskoa jokaisen ihmisen tasa-arvoiseen asemaan ja vapauteen, luottamusta ihmisten kykyyn tehdä järkeviä päätöksiä, vähemmistön tyytymistä enemmistön tahtoon ja enemmistön kunnioitusta vähemmistöjä kohtaan.

Politiikka on usein täynnä paradokseja. Eräs hienoimmista koskaan lukemistani politiikan aforismeista on amerikkalaisen moraalifilosofin Reinhold Niebuhrin kuvaama demokratian paradoksi:

Ihmisen pahuus tekee demokratian välttämättömäksi, ihmisen hyvyys tekee demokratian mahdolliseksi.

Meistä poliittisista päättäjistä jokainen vuorollaan joutuu ihmettelemään politiikan paradokseja. Eräs paradokseista on se, että Suomessa järjestetään maailman toiseksi luotettavimmat ja vapaimmat vaalit, mutta tästä huolimatta kansalaisten äänestysaktiivisyys on pitkään laskenut.

Vaalijärjestelmäämme emme juuri voi tämän paremmaksi enää kehittää, joten joudumme keksimään jotakin uutta demokratiamme parantamiseksi.

Demokratia on myös sana. Mitä useampi sitä käyttää, sitä enemmän se painaa. Tästä syystä on tärkeätä löytää uusia keinoja, joilla ihmiset entistä enemmän voivat osallistua demokraattiseen keskusteluun.

Puhemies Paula Risikko​