käy Arvoisa puhemies! Noin vuosi sitten tässä salissa käytiin repivä ja pitkä keskustelu suomalaisista lapsista al-Holin leirillä ja siitä, onko ministeri Haavisto toiminut oikein pyrkiessään aktiivisesti auttamaan näitä lapsia. Kansanedusta-jien mielipiteet ja tulkinnat jakautuivat. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että vastakkain olivat huoli turvallisuudesta ja ajatus perus- ja ihmisoikeuksien jakamattomuudesta. Lisäksi keskustelua käytiin asiaan liittyvistä menettelytavoista.
Eduskunta tuolloin vahvisti ministerin luottamuksen, mutta asia ei jäänyt siihen. Tänään olemme jälleen, ehkä voisi sanoa vihdoin, asian äärellä. Alkupisteenä tälle oli kymmenen kansanedustajan muistutus, jossa pyydettiin perustuslakivaliokuntaa tutkimaan, onko ministeri toiminut oikein. Muistutuksessa nostettiin esiin neljä seikkaa: virkamiehen painostaminen lainvastaisiin päätöksiin, erityisedustajan asettaminen, asian saattaminen valtioneuvoston yleisistunnon ratkaistavaksi sekä virkamiehen siirron valmistelu.
Tässä kohden on ehkä hyvä todeta, että kolmen ensin mainitun osalta valiokunta ei siis pitänyt ministerin menettelyä moitittavana. Virkamiestä ei ole painostettu lainvastaisiin päätöksiin, erityisedustajan asettaminen hoitamaan al-Holiin liittyviä asioita on ollut asianmukaista ja ongelmaa ei ole myöskään löytynyt valtioneuvoston päätöksentekoprosessin osalta. Perustuslakivaliokunta urakoi muistutuksen parissa huomattavan pitkään. Neljästä kohdasta kolme todettiin aiheettomiksi, ja virkamiehen siirtoon liittyvää kysymystä tutkittiin pidempään.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan mietinnön johtopäätös on, että edellytyksiä syytteen nostamiselle valtakunnanoikeudessa ei ole. Valiokunnan johtopäätöksen mukaan ulkoministeri Haaviston menettelyä konsulipäällikön siirtämiseksi toisiin tehtäviin on kuitenkin pidettävä moitittavana. Samaan aikaan mietintöön jätetyssä vastalauseessa tuodaan esille, että asiantuntijoiden selvän enemmistön perustellun näkemyksen mukaan oikeudellisesti perusteltu johtopäätös olisi ollut, että ulkoministeri ei ole menetellyt siirtoasiassa lainvastaisesti.
On mielenkiintoista verrata valiokunnan mietintöä ja kahden valiokunnan jäsenen jättämää vastalausetta. Tavallaan ajattelen, että historiankirjoituksenkin näkökulmasta voi olla ihan hyvä, että myös tämä vastalauseessa esitetty laaja kuvaus asiantuntijoiden eri näkemyksistä ja punninta näiden eri näkemysten välillä jää ikään kuin kirjoihin ja kansiin — tämä siitäkin huolimatta, että perustuslakivaliokunnassa lähtökohtaisesti on syytä pyrkiä yksimielisyyteen. Tänään meidän pöydällämme olevasta asiasta, ministerin syyttämiskynnyksestä, valiokunta onkin ollut yksimielinen: syytekynnys ei ylity.
Arvoisa puhemies! Jotkut ovat kysyneet, miksi lasten oikeuksien näkökulma nousee yhä esiin. On sanottu, että nyt on kyse aivan muusta kuin suomalaisista lapsista vankileirillä. Minä ymmärrän, mistä tämä näkökulma kumpuaa, mutta perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemysten perusteella rohkenen haastaa sitä hiukan. Koko asian keskiössä on kysymys siitä, oliko ministerillä hyväksyttävä syy siirtää konsulipäällikkö toisiin tehtäviin ja oliko tämä toimi oikeassa suhteessa lasten pelastamiseen sodan keskeltä vankileirin kaltaisista olosuhteista.
Valiokunnan mietinnössä tätä asiaa ei ole kovin kattavasti käsitelty, mutta mietintöön jätetystä vastalauseesta käy ilmi, että lukuisat asiantuntijat ovat pitäneet tätä kytkentää aivan olennaisena seikkana oikeudellisen arvion näkökulmasta. On siis selvää, kuten edustaja Kontulakin täällä totesi, että myös vastalauseessa esitetylle oikeudelliselle arviolle on kestävät juridiset perusteet: valtaosa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista on asettunut samalle kannalle vahvoin perustein. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, mikä täällä on useaan kertaan todettu, että perustuslakivaliokunnan enemmistö on päätynyt toisenlaiseen johtopäätökseen ja toisenlaiseen oikeudelliseen arvioon, ja se on tietysti se, mitä täällä noudatamme ja kunnioitamme.
Perustuslakivaliokunnan enemmistö on syytekynnystä koskevan johtopäätöksen lisäksi päätynyt tosiaan pitämään ministerin toimintaa joiltain osin moitittavana. Tämä kannanotto on syytä ottaa vastaan vakavuudella, kuten ministeri Haavisto on tehnyt. Tästä on ollut jos jonkinlaista kuohuntaa julkisessa keskustelussa, mutta minusta ministerin oma lausunto asiasta on varsin tyhjentävä. Hän on sekä tiedotustilaisuudessa, julkisissa esiintymisissään että kahteen otteeseen tänään täällä suuressa salissa todennut ottavansa nämä moitteet vastaan, suhtautuvansa niihin vakavasti ja huomioivansa kaikki perustuslakivaliokunnan esiin nostamat asiat kaikessa toiminnassaan tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Ihan lopuksi haluan vielä kiittää puhemies Anu Vehviläistä siitä, että hän on tarttunut ripeästi näihin hätkähdyttäviin vuotoihin, joita perustuslakivaliokunnan työskentelyn yhteydessä on ilmennyt. Näin ulkopuolisen seuraajan silmin on vaikuttanut välillä siltä, että toimittajat olisivat olleet kärpäsenä valiokunnan kokoushuoneen katossa, niin nopeasti sana on tuntunut kiirivän sieltä lehtien palstoille.
On selvää, että medialla on mitä suurimmassa määrin oikeus uutisoida yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista, kun sellaisia heidän tietoonsa saatetaan. Olen itse vankka avoimuuden kannattaja, ja minusta valiokuntien työtä voisi moniltakin osin avata nykyistä enemmän, mutta tässä ei ole nyt kyse mediasta tai avoimuudesta, vaan tässä on kyse meistä kansanedustajista ja meidän välisestä luottamuksesta. Minusta on yhteisen työskentelymme elinehto, että yhdessä sovitut pelisäännöt ja keskinäinen luottamus kestävät myrskyisissäkin hetkissä. Jakavienkin asioiden äärellä halu ymmärtää ja kunnioittaa eri tavalla ajattelevan kollegan ajatuksenjuoksua voi kantaa pitkälle. Kysymällä kollegalta, mitä tarkoitit, ymmärsinkö oikein, tuottaa melko suurella varmuudella hedelmällisempiä lopputuloksia kuin omien oletuksien revittely lehtien palstoilla — nimettömänä. Ehkäpä nämä viime päivien otsikot ja tämän asian ympärillä käyvät kierrokset ovat jonkinlainen ajankuva, mutta henkilökohtaisesti toivon ja myös uskon, että me voimme opetella olemaan eri mieltä, debatoimaan ja ottamaan vaikka räväkästikin kantaa ja samalla toimia toisiamme kohtaan luottamuksen, vilpittömyyden ja kunnioituksen hengessä.
Yhdyn myös puhemies Anu Vehviläisen huomioon koskien muistutuksentekijöiden osallistumista ministerivastuuasian käsittelyyn perustuslakivaliokunnassa. Se kiistatta herättää kysymyksiä käsittelyn riippumattomuudesta, ja toivon, että tähän asiaan saadaan muutos.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi. Vuosi sitten välikysymyskeskustelussa totesin näin: ”Asia on yhtä aikaa monimutkainen ja yksinkertainen. Monimutkainen, koska tilanne edellyttää lukuisten eri säädösten, uhkien, oikeuksien ja velvoitteiden yhteensovittamista poikkeuksellisen vaikeissa olosuhteissa, mutta yksinkertainen siksi, [Puhemies koputtaa] että viime kädessä kyse on lapsista, jotka eivät ole valinneet osaansa, joiden lapsuus hupenee tällä hetkellä epäinhimillisissä oloissa vankileirillä.” [Puhemies: Aika!] Ministerivastuuasian käsittelyn aikana 15 suomalaista lasta on päässyt pois leiriltä. Liian moni on kuitenkin yhä siellä, ja meidän oikeudellinen ja moraalinen velvollisuutemme pelastaa nämä lapset ei ole kadonnut. [Ben Zyskowicz: Tässä asiassahan ei juuri tuosta ollut kysymys!]