Täysistunnolla on viitattu eduskunnan yleiseen kokoukseen, jossa kaikki kansanedustajat voivat olla läsnä. Suomessa täysistunto on eduskunnan lisäksi korkein päättävä elin myös esimerkiksi Kirkolliskokouksessa sekä korkeimmissa tuomioistumissa.
Sana ”täysistunto” sisältää kaksi merkitystä. Etymologisesti sana on peräisin Mikael Agricolan raamatunkäännöksestä ja 1700-luvun suomenkielisestä säädöskielestä. Poliittisesti sana on peräisin antiikin Roomasta.
Eduskunnan käsitehistoriaa voidaan lähestyä kahdesta eri näkökulmasta.
Ensimmäinen näkökulma on kielitieteellinen. Etymologisten sanakirjojen perusteella voidaan päätellä, että suomenkielisen ”täysistunto” -sanan kantasanat – täysi ja istua – ovat peräisin 1500-luvulta, jolloin Mikael Agricola käytti niitä suomenkielisissä raamatunkäännöksissään. Kokoontumista merkitsevää ”istunto” – sanaa on todennäköisesti käytetty kirjallisesti ensimmäisen kerran Ruotzin waldacunnan lain suomenkielisessä käännöksessä vuonna 1759.
Autonomian aika ja säätyvaltiopäivät
Suomenkielisessä säädöskielessä käsite ”täysistunto” vakiintui viimeistään vuoden 1869 valtiopäiväjärjestyksen myötä (11/1869). Valtiopäiväjärjestyksen 45 §:n mukaan ”maamarsalkan ja puhemiesten pitää, kunkin säätyänsä varten, toimittaa kutsumus täysi-istuntoon; siinä esittää asiat; ylösottaa ja johdattaa keskustelut; tehdä ehdotus päätöstä varten; ylläpitää järjestystä kokouksissa ja myös muutoin valvoa, ettei mitään maan perustuslakeja vastaan sotivaa tulisi säädyssä keskusteltavaksi, kuin myös lopettaa täysi-istunto”.
Säätyvaltiopäivillä ”täysi-istunnolla” viitattiin jokaisen neljän säädyn omaan kokoukseen, jossa kaikilla säädyn jäsenillä oli oikeus olla läsnä, keskustella asioista ja osallistua päätösten tekemiseen. Tämän lisäksi valtiopäiväjärjestys tunsi myös säätyjen yhteisistunnon, johon kokoontuivat eri säätyjen jäsenet yhdessä. Tällaisia yhteisistuntoja järjestettiin säätyvaltiopäivien aikana kaksi kertaa.
Siirtyminen säätyvaltiopäivistä yksikamariseen eduskuntaan tapahtui vuonna 1906 muuttamalla Suomen Suuriruhtinaanmaan valtiopäiväjärjestystä ja vaalilakia. Asiaa valmistellut eduskunnanuudistamiskomitea käytti säätyvaltiopäivillä vakiintunutta terminologiaa. Komitean ehdotuksessa (KM: 1906:12) terminologiaa oli myös täsmennetty esimerkiksi valtiopäiväjärjestyksen 23 §:n osalta. Siinä todettiin muun muassa näin: "eduskunta valitsee
yleisessä kokouksessaan, eli täysi-istunnossa, keskuudestaan puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä". Hyväksytyssä valtiopäiväjärjestyksessä 26/1906 terminologisia täsmennyksiä ei ollut, mutta säädös kuitenkin sisälsi useita viitteitä täysistuntoon eri kohdissa.
Tästä lähtien täysistunnolla on viitattu eduskunnan yleiseen kokoukseen, jossa kaikki kansanedustajat voivat olla läsnä. Tämän vastakohtana ovat esimerkiksi valiokuntien kokoukset, jossa läsnä voivat olla vain jäsenet, varajäsenet sekä halutessaan myös puhemies ja varapuhemiehet.
Mitä täysistunto tarkoittaa?
Kielitieteellisen näkökulman lisäksi asiaa voidaan tarkastella myös poliittisesti ja hallintohistoriallisesti.
Jo antiikin Rooman tasavallassa tunnettiin kaksi päätöksenteon muotoa: plenum ja quarum. Näistä plenum tarkoitti lakiasäätävän elimen kokousta, jossa kaikki lainsäätäjät ovat läsnä. Quarum tarkoitti puolestaan kokousta, jossa läsnä on vain se vähimmäismäärä, jota tarvitaan päätösten tekemiseen.
Ruotsin kielessä eduskunnan täysistuntoon viitataan yhä edelleen latinan kielestä peräisin olevalla sanalla plenum. Suomessa hallinnon käyttämä kieli oli pitkään ruotsinkielistä. Vuonna 1809 Suomen valtio-oikeudellinen asema muuttui, kun maasta tuli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Tässä yhteydessä Suomi sai myös keskushallinnon, jonka tärkein elin oli hallituskonselji. Myöhemmin hallituskonseljista kehittyi senaatti ja tästä puolestaan itsenäistymisen jälkeen valtioneuvosto.
Halituskonseljin ensimmäinen puheenjohtaja oli kenraalikuvernööri Mihail Barclay de Tolly. Hän kehitti hallituskonseljin keskeiseksi päättäväksi elimeksi plenumin, yhteisen täysistunnon. Hallituskonselji muodostui useista osastoista, kuten nykyinen valtioneuvosto muodostuu useista ministeriöistä. Plenum oli kokous, jossa eri osastojen edustajat kokoontuivat yhdessä.
Hallituskonseljin toiminnan myötä käsitteet plenum ja täysi-istunto yleistyivät 1800-luvulla tarkoittamaan järjestöjen, organisaatioiden ja yhdistysten yleisiä kokouksia. Demokraattisesti valituissa elimissä täysistunto oli korkein päättävä elin. Täysistunnossa tehtäviä päätöksiä saatettiin valmistella muissa kokouksissa, joissa läsnäolo-oikeus oli rajoitettu.
Täysistuntoa on päätöksenteon muotona käytetty aina antiikin Roomasta lähtien. Suomessa täysistunto on eduskunnan lisäksi korkein päättävä elin myös esimerkiksi Kirkolliskokouksessa sekä molemmissa korkeimmissa tuomioistumissa. Historian aikana täysistuntoa on käytetty myös lukuisissa järjestöissä ja yhdistyksissä päätöksenteon sääntömääräisenä muotona. Suomalainen tiedeakatemia on esimerkiksi tehnyt tärkeimmät päätöksensä täysistunnoissa.
Kieli elää ja muuttuu yhteiskunnan muuttuessa. Yleiseen tietoisuuteen kielen termit kulkevat tavallisesti median välityksellä. Virallisissa asiakirjoissa, kuten työjärjestyksessä, käytetyt termit usein lyhennetään sanomalehtiartikkeleissa. Niinpä uutisissa usein käytetään muotoa ”istunto”, vaikka virallisesti päätöksenteko on tapahtunut ”täysistunnossa.”
Valtiopäiväjärjestys (11/1869)
Valtiopäiväjärjestys (26/1906)
Eduskunnan työjärjestys (40/1999)
Tyynilä, Markku: Senaatti: tutkimus hallituskonselji – senaatista 1809-1918. Vapk-kustannus, Hallintohistoriakomitea, 1992.Hallintohistoriallisia tutkimuksia, 5.
–
Julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa