Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Aiemmat vaalikaudet

​Aiemmat vaalikaudet

Sivulle on koottu tilastotietoja aiemmilta vaalikausilta. Vaalikaudella tarkoitetaan eduskuntavaalien välistä aikaa, joka alkaa vaalien tuloksen vahvistamisesta ja jatkuu, kunnes seuraavat vaalit on toimitettu. Vaalikausi jakautuu valtiopäiviin ja valtiopäivät kevät- ja syysistuntokauteen. Valtiopäivät alkavat yleensä helmikuun alussa ja kestävät seuraavien valtiopäivien alkuun. Valtiopäivävuosi ei siis ole sama kuin kalenterivuosi.

Eduskunnassa työskentelee seitsemäntoista valiokuntaa. Näitä ovat EU-asioita käsittelevä suuri valiokunta sekä kuusitoista erikoisvaliokuntaa​. Tutustu tarkemmin valiokuntiin.​​

Valiokuntien päätehtävänä on valmistella omaan toimialaansa kuuluvia valtiopäiväasioita ja laatia niistä täysistuntoa varten mietintö. Valiokunnat antavat myös pyynnöstä lausuntoja eli kirjallisia kannanottoja toisten valiokuntien valmistelemista asioista. 

Valiokuntien lyhenteet

Valiokunnista käytetään tilastoissa niiden virallisia lyhenteitä. Listauksissa valiokunnat luetellaan niin, että ensin on mainitaan viisi perustuslaissa mainittua  valiokuntaa ja tämän jälkeen muut valiokunnat aakkosjärjestyksessä. 

  • suuri valiokunta = SuV
  • perustuslakivaliokunta = PeV
  • ulkoasiainvaliokunta = UaV
  • valtiovarainvaliokunta = VaV​​
  • tarkastusvaliokunta = TrV (aloittanut toimintansa vuonna 2007, joten​ julkaistua tilastotietoa ei aiemmilta vuosilta)​
  • hallintovaliokunta = HaV
  • lakivaliokunta = LaV
  • liikenne- ja viestintävaliokunta = LiV
  • maa- ja metsätalousvaliokunta = MmV
  • puolustusvaliokunta = PuV
  • sivistysvaliokunta = SiV
  • sosiaali- ja terveysvaliokunta = StV
  • talousvaliokunta = TaV
  • tiedusteluvalvontavaliokunta = TiV (aloittanut toimintansa vuonna 2019, joten​ julkaistua tilastotietoa ei aiemmilta vuosilta)
  • tulevaisuusvaliokunta = TuV
  • työelämä- ja tasa-arvovaliokunta = TyV
  • ympäristövaliokunta = YmV​

Lukumäärätietoja vuosilta 2003–2023

Alla olevissa kuvioissa ja taulukoissa on listattu valiokunnittaisia lukumäärätietoja vuosilta 2003–2023. 

Lukumäärätiedot on koottu seuraavista asioista:

  • valiokunnan virallisista kokouksista ja epävirallisista kokouksista sekä jaostojen kokouksista
  • valiokuntien mietinnöistä
  • valiokuntien lausunnoista.

Valiokunnissa pidettiin epävirallisia kokouksia koronapandemian vuoksi vuosina 2020 ja 2021.

Siirry suoraan tilastoon:

​​Valiokuntien kokoukset

​Valiokuntien mietinnöt

Valiokuntien lausunnot​ 
​​

Valiokuntien kokoukset

Kuvio osoittaa valiokuntien virallisten kokousten määrät valtiopäivillä 2003–2023.

Kuvion luvuissa ei ole mukana koronapandemian aikana pidettyjä epävirallisia etäkokouksia. Luvuissa ei ole mukana myöskään suuren valiokunnan työjaoston eikä valtiovarainvaliokunnan jaostojen kokouksia. Nämä kokoukset löytyvät kuitenkin tilaston taulukkonäkymästä.

Lisätietoja saat viemällä hiiren kursorin kuvion päälle. Kuvioon merkityt pystykatkoviivat osoittavat vaalikauden vaihtumisen.

Voit ladata tiedot ​csv-tiedostona linkistä taulukon alta.

​Valiokuntien mietinnöt

Kuvio osoittaa valiokuntien mietintöjen määrät valtiopäivillä 2003–2023.

Kuvion tietosisältöä voi tarkastella myös taulukkomuodossa.

Lisätietoja saat näkyviin viemällä hiiren kursorin kuvion päälle. Kuvioon merkityt pystykatkoviivat osoittavat vaalikauden vaihtumisen.

Voit ladata tiedot ​csv-tiedostona linkistä taulukon alta.

​Valiokuntien lausunnot

Kuvio osoittaa valiokuntien lausuntojen määrät valtiopäivillä 2003–2023.

Kuvion tietosisältöä voi tarkastella myös taulukkomuodossa. Taulukossa on nähtävissä vuodesta 2010 alkaen, kuinka moni lausunto liittyi kansalliseen asiaan, EU-asiaan tai muuhun ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asiaan. Taulukossa on myös tieto siitä, kuinka moni lausunto annettiin valtioneuvostolle tai ministeriölle. Vuoteen 2009 asti tilastointitapa poikkesi hieman edellisestä.

Lisätietoja saat näkyviin viemällä hiiren kursorin kuvion päälle. Kuvioon merkityt pystykatkoviivat osoittavat vaalikauden vaihtumisen.

Voit ladata tiedot ​csv-tiedostona linkistä taulukon alta.

26.4.2024 9.21